Tänään oli risujen hakureissua auringonpaisteessa.
Pientä haastetta riittää, kun mieli ja kädet tahtovat vääntää risuja eikä itsellä ole metsää.
Aina on kuitenkin löytynyt joku pelastajaksi risupulaan.
Pientä haastetta riittää, kun mieli ja kädet tahtovat vääntää risuja eikä itsellä ole metsää.
Aina on kuitenkin löytynyt joku pelastajaksi risupulaan.
Tällä kertaa koivujen kaatajaksi ryhtyi äitini serkun mies.
Ajokilometrejä kertyi 134, mutta ei se haittaa.
Samalla sain nautiskella pienestä aikamatkailusta pihapiiriin, jossa aika on ainakin osittain pysähtynyt.
Teetauolla nappasin muutamia kuvia puhelimella, kun tuli sellainen olo ja kamera oli tietysti kotona.
Kulkeissani missä milloinkin, katselen aina isoja koivuja... sillä silmällä.
Ihania oksia!
Ajokilometrejä kertyi 134, mutta ei se haittaa.
Samalla sain nautiskella pienestä aikamatkailusta pihapiiriin, jossa aika on ainakin osittain pysähtynyt.
Teetauolla nappasin muutamia kuvia puhelimella, kun tuli sellainen olo ja kamera oli tietysti kotona.
Kulkeissani missä milloinkin, katselen aina isoja koivuja... sillä silmällä.
Ihania oksia!
Kuvaan pääsivät myös talviulkoilun ykkösjalkineeni, äidin vanhat huopikkaat.
Autolla ajo ei näillä ole oikein sujuvaa, mutta lämpöä riittää.
Autolla ajo ei näillä ole oikein sujuvaa, mutta lämpöä riittää.
Pirteää talvipäivää kaikille!
- Salla -
- Salla -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti