sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannuksen viettoa

Kolmessa päivässä ehtii paljon,
kun tarkoituksena on vain nautiskella.
Niin, siis ehtii nautiskelemaan monin eri tavoin!

Aattoa juhlistimme naapuriperheen kanssa
grillaillen ja pelaillen pihapelejä,
juhannuspäivänä teimme pitkän pyöräretken
ja tänään nautimme auringosta
 pienen nikkaroinnin ohessa.


Juuri ennen juhannusta sain 
muutaman vuoden "harkinnan" jälkeen
aikaiseksi ommella terassin pöydälle pöytäliinan.
Liina on keskeltä poikki ja puolikkaat
kiinni toisissaan tarroilla.
Ratkaisin näin tuon aurinkovarjon ongelman. 
Pienen helman ompelin pöydän muodon mukaan, 
jotta pysyy paikoillaan myös tuulessa.

Aattona, hetkeä ennen naapureiden saapumista,
nappalin muutaman kuvan puutarhasta ja 
Olli otti kuvan myös minusta :)




* * *
 
Juhannuspäivän pyöräretkellä
 kauniissa maisemissa läheisillä hiekkakuopilla:
kivien heittoa lähes rajattomasti,
uintia, eväitä, maastoajoa, maisemien ihailua,
lököilyä ja oleilua.



* * *
 
Tänään parivuotta hetkeään odottanut 
kesäkeittiömme sai nytkähdyksen eteenpäin.
Nikkaroimme yhdessä Ollin kanssa
betonista valettavan tason muottia.


Melkoisen ankealta tämä kesäkeittiömme vielä näyttää, 
vaikka kovassa käytössä jo onkin.
Toivessa olisi, että tämän kesän aikana
saisimme katon päälle ja muutenkin 
paljon valmiimmaksi.
 

Nyt hieno muotti odottaa hiekkalaatikolla 
raudoitusta ja valua.
Muotissa riittää jännityskohtia: vinoa reunaa, tolpan paikkaa 
ja aukkoa, johon pallogrilli upotetaan...
niinpä, ihan itse olen suunnitellut!

Tänä iltana pihakeittiömme raakile pääsi 
jälleen hommiin (jo toistamiseen tänään).
Päätimme yllättää pojat makkarailtapalalla.
Olli haki Eelistä naapurin pihasta kirkonrottaleikeistä
ja totesi: "Sieltä taitaa nyt tulla muutama muukin  lapsonen."
Eipä muuta kuin makkaraa grilliin ja iltapalakemut pystyyn!

Ihanaa sakkia!
Olipa hauska hetki lämpimässä kesäillassa
yhdeksän muksun kera.

Huomiseksi olisi tiukka päivä ompelukoneen äärellä ja sitten 
vaihdetaan jälleen vapaalle muutamaksi päiväksi.

Tämä on kesäääää!

- Salla -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti