Torilla

Kieltämättä oli hieman epätodellinen tunne, kun kello soitti aamulla 3.20 ja tiedossa oli ripeä nousu ja lähtö autonrattiin.

Suuntana oli Somerniemen tori, keskellä ei mitään. Ajelin kohti usvaista auringonnousua ja unelmoin kivasta ja nopeasti lämpenevästä toripäivästä. Päälleni oli valinnut hellemekon ja ohuen neuletakin katsomatta lämpömittariin ja moottoritiellä taulu näytti +7 astetta, krrr.

Jännitys laukesi paikan päällä, kun sain paikkalapun ja tiesin ehtineeni ajoissa. Saapumisaikani 5.00 riitti ja joitain paikkoja jäi vielä jälkeeni, mutta kaikki halukkaat eivät tällä kertaa kuitenkaan huhujen mukaan torille mahtuneet.

Usva laski ja aurinko alkoi lämmittää. Niin ja torikansaa alkoi virrata paikalle tuttuun somerniemeläiseen tyyliin innokkaina tutustumaan torin tarjontaan.

Paikka on kyllä ehdottomasti tutustumisen arvoinen kesäkohde. Pari sataa erilaista myyntipistettä ja todellinen torifiilis elävän musiikin ja monien herkkujen kera on tarjolla jokaisena kesälauantaina tuolla keskellä ei mitään. Tai no, on siinä ihan lähellä Baddingin Paratiisi-kesäkioski!

Viime vuonna kävin tuolla torilla kerran kimpsuineni ja nyt tuli heti sellainen olo, että toinen kerta tähän kesään pitäisi saada tätä elämystä mahdutettua.
- Salla -

Sallan Pajan myyyntipiste torilla.

Äidille ja Isälle kiitos

Viime postauksesta riippumatta, minulla on sellainen raivostuttava piirre, jonka nimi voisi olla "Mää ite, ei tartte auttaa!". Jotenkin kummallisesti usein pyrin siihen, että kaikki pitäisi tehdä alusta alkaen itse. Osittain varmaan tästä syystä olenkin ajautunut käsityöläiseksi, yksikseen puurtajaksi ja kaikista työvaiheista vastaajaksi.

Tuosta luonteenpiirteestä huolimatta, on aivan mahtavaa kohdata välillä hetki, jolloin äiti ja isä astuvat taloon muutoinkin kuin vain kahvitellakseen. En voisi kuvitellakaan kenenkään muun perheeni ulkopuolisen tulevan meille ja alkavan puuhailla jotain.

Tänä aamuna kaivaessani äidille hänen toivomiaan perennan alkuja, ajoi auto pihaan. Auto toi mukanaan mansikkahillon keittäjän, ruoanlaittajan, pyykin silittäjän, väliovien säätäjän, mustikoiden poimijan, pari lapsenvahtia ja nimpparionnittelijaa.

Kelpasi tämän naisen lähteä päiväksi puodille ja varsinkin palata sieltä kotiin... vahtivuoro oli kotona vaihtunut ja mies oli valmistanut pizzan juuri sopivasti valmiiksi!
- Salla -

Iltapalaksi mustikkamaitoa oman pihan mustikoista.

Apulainen töissä

Kyllä kelpaa, kun ei tarvitse kaikkea tehdä itse!

Nuorimies oli aamulla ensin mukana rautakaupassa ostamassa täydennystä äidin betonivarastoon. Kassalla maksun jälkeen, hän totesi myyjälle: "Ei tarvitse tulla auttamaan... me kyllä löydetään ne säkit äitin kanssa!"
Paikallisessa rautakaupassa vain on niin loistava palvelu, että eipä tuo tuttu myyjä uskonut poikaa, vaan tuli nostamaan säkit auton taakse.

Liljojen hehkua

Liljat ovat kauneimmillaan ja vettä sataa!
Eipä muuta vikaa, mutta kun niin mielelläni nautiskelisin niistä itsekin pihalla olemalla. Onneksi näkymä liljapenkkiin on suoraan työpöydän ääreltä. Raaskisikohan sitä napata yhden oksan keittiön pöydällekin...
- Salla -

Kesän makua vadelmissa

Meidän puutarhan ensimmäiset vadelmat, kautta aikain. Tai no taisi niitä viime vuonna pari kypsyä suuhun asti, mutta nyt on oikein kippoon poimittavaksi. Nämä jälkkärivatut olivat ensimmäiset ja raakileita on aivan hurjasti.
- Salla -

Säkin tie

Mielikuvitukseni lähti laukkaamaan ollessani yksikseni sateisena sunnuntai-iltana matonpesupaikalla. Minulla ei ollut mukana yhtään mattoa, vaan kasa vanhoja säkkejä.

Sain haisevia säkkejä isossa vanerilaatikossa viime syksynä sukulaisen maatilalta. Olen pitänyt keväästä asti laatikkoa auki autokatoksessa ja toivonut niiden hiukan tuulettuvan samalla, kun ovat odottaneet inspiraatiota tarttua niihin. Tänä iltana tuo into iski!

Mitä kaikkea ovatkaan nähneet nuo vanhat kahvi- ja sokerisäkit, joissa oli vieläkin sisällä viimeisiä viljanjyviä? Osassa on paikka paikan päällä kertomassa tarinaa monista käyttökerroista ja niiden kallisarvoisuudesta käytössä. Leimoissa on painettuna lähtöpaikkoja ja kohteita, on Costa Ricaa, Braziliaa, Moscovaa ja Helsinkiä.

Kahvisäkeissä on leimojen mukaan ollut painoa 75 kg ja sokerisäkeissä 100 kg. Hui, kuinka raskas työ on ollut miehillä, jotka ovat lastanneet säkkejä laivoihin! Siitä on varmasti romantiikka ollut kaukana, vaikka jotenkin romantiikanhuuruiselta ajatus tuolla matonpesupaikalla mielessäni tuntuikin. Voi kunpa säkit osaisivat kertoa, kuinka monen mutkan kautta ovat lopulta ajatuneet minulle ja kuinka monen käytön jälkeen pesen niitä ehkä ensimmäistä kertaa.

Nyt säkit kuivuvat pyykkinarulla enkä vielä tiedä mitä seuraavaksi niille tapahtuu. Sen olen kuitenkin päättänyt heti, kun ne näin, että jotain niistä teen. Säkkien tarina siis jatkuu, todennäköisesti jossain ihan muussa tarkoituksessa. Toivon, että onnistun nostaa ne arvoiselleen paikalle uudessa muodossaan ja niiden saavan jatkaa tarinaansa vielä pitkään.
- Salla -

Kukkia pihan "kukkakaupasta"

Kolea kesä tuntuu olevan valituksena monien huulilla. Vaan juuri tällaisesta kesästä, kun on edes hiukan lämpöä ja kosteutta riittää, puuterha nautiskelee. Eipä tarvitse perennojen anella maata viistäen jotakuta kastelemaan, kun luonto hoitaa homman.

Puutarhan ystävänä kyllä kaipaisin lisää aurinkoisia päiviä, jolloin voisi nautiskella kukkien keskellä touhuamisesta. Nyt kuitenkin tulee enemmän puuhailtua sisällä ja niinpä olenkin napsinut ahkeraan kukkia sisälle maljakoihin. Kesässä on tuokin ihana puoli, että on leikkokukkakauppa omassa pihassa!

Hyvällä omalla tunnolla leikkaan kukkivia oksia sieltä mistä sade ja tuuli on tuivertanut niitä lähes maahan ja poluille. Tänään nappasin kaksi kimppua valkoisia ja lilan sävyisiä kukkia, toinen komeilee meidän keittiön pöydällä ja toisen mieheni kipaisi anoppilan pöytää somistamaan. Saksien kanssa pihaa kiertäessäni, mietiskelin samalla jo ideoita viikonlopun kyläilyreissun tuliaiskimppua varten.
- Salla -

Pakkasen puolella

Tänään päiväni meni pakkasen puolelle: Kävin ostamassa ensimmäiset mansikat pakkaseen laitettavaksi. Herkuttelu mansikoita on jo popsittu litra jos toinenkin. Viisi kiloa mansikoita hupeni laatikostaan vauhdilla muuallekin kuin pakastusrasioihin. Kaksivuotiaskin innostui perkaamaan mansikoita pienillä sormillaan.

Sitten törmäsin pakastus ongelmaan, viime kauden satoa löytyy vielä yllättävän paljon. Pakkasen pohjalla oli sieniä, kurpitsaa, mustikoita, hirveä ja keväistä kalaa. Sain haudattua mansikat pohjalle ja nyt meillä on edessä pakastimen tyhjennys päivät jotta uusi satokin saadaan talteen. Huomenna siis luvassa hirvipataa ja paistettuja suppilovahveroita!

Omakin pikkuinen mansikkamaa piti lähteä tarkistamaan ja löytyihän sieltä puolisen litraa makoisia mansikoita. Paljon ostomansikoita makeampia! Jos aurinkoisia päiviä saadaan, luvassa on vielä paljon lisää.

Samalla reissulla bongasin savusaunan nurkalta mustikkakeitaan. Nyt on sormet ihanan siniset ja uunissa pian kesän ensimmäinen mustikkapiirakka. Hetken vaihtoehtoja pohdittuani päädyin ihan peruspiirakkaan muropohjalla. Uusien reseptien kokeilun aika tulee vielä, mutta ekan piirakan pitää olla se jonka äitikin aina leipoi.

-Kaisa-

Viikko täynnä touhua

Kyllä sitä normaalisti aina on sellainen olo, että paljon riittää puuhaa, mutta nyt on menty viikko siellä jossain ylikierrosten puolella. Kronologisuus saa nyt kyytiä samoin kuin kaiken tarkka analysointi, tarjolle asetellaan huipputunnelmia viikon varrelta.

Se ihan oikea uusien perunoiden kausi meidän huushollissa alkoi vihdoin. Onhan noita ihan hyviä - suht lähellä viljeltyjä - melkein tuoreita - perunoita jo syöty monet kerrat, mutta nyt oma ryytimaa antaa sitä ihka oikeaa kesämakua ruokapöytäämme. En tiedä mikä niissä on kaikkein suurimman onnentunteen antava juttu.

Kun tartun suvussa kiertäneeseen ties kuinka vanhan kuokan varteen, vedän varsia ylös mullasta ja kerään ihania multaisia, valkeita perunoita, tunnen olevani kertakaikkiaan oikeassa paikassa. Samalla voi miettiä kuinka monta sipulia tarvitsen tällä kertaa mukaani keittiöön ja mitä salaattia nappaisin vai ottaisinko sekoituksen. Kaiken kiireen keskellä, juuri siinä hetkessä, elämä on tässä ja nyt!

Alku kesällä sain ajatuksen, että tekisimme puodille (Tunnelmapuoti, jota pidän toisen yrittäjän kanssa yhdessä) uusia kalusteita kuormalavoista ja nyt on käyty tuumasta toimeen ja valmistakin on tullut. Yhden päivän elin kädet sirkkelin kahvassa ja pensselivarressa ja toisena päivänä avuksi tulivat myös pojat maalaushommiin. Mielikuvat tulivat toteen ja materiaalia jäi mukavasti vielä kotiinkin. Päivänä eräänä lopuista saattaa syntyä vielä hyllyjä myyntiinkin, jos kiinnostusta alkaa heräilemään.

Puodin uusi kassapöytä.

Enpä huomannut ottaa kuvaa penkistä ilman noita betonitöitä, mutta kyllä senkin nyt tuosta näkee. Pehmuste pitäisi vielä ommella.

Ystävänpäivää olemme mekin Kaisan kanssa viettäneet usein tuona yhtenä helmikuisena päivänä. Tosin ystävän päiviä on tullut vietetyksi myös muulloin, kun siltä on tuntunut. Tällä viikolla me vietimme ystävänviikkoa! Elämän kiemuroista johtuen, emme sitten nuoruusvuosiin, ole viettäneet yhtä paljon aikaa yhdessä viikon aikana kuin tällä viikolla.

Tällaista laatuaikaa saimme järjestettyä päättämällä laatoittaa Kaisan perheen kodin kuisti lapsikatraan kera. Hommassa meni mukavasti kaksi päivää lämmöstä nauttien ja jotain pysyvää luoden. Tosin totesimme, että aika huonosti voi keskustella samalla, kun kaksi rällääkkää soi yhtäaikaa ja osa jutuista meni varmaan kuuroille korville, kun kuulosuojaimet päässä maailmaa paransimme. Palvelu oli kyllä kerrassaan loistavaa, kun lapsilla oli kaksi päivää ruoanlaitto vuoroa ja äiteet vaan huudettiin pöytän, kun kaikki oli valmista... Huippua!

Ystävyyden viikkomme kruunuksi nousi kuitenkin perjantai-ilta, kun me kaksi tätiä lähdimme RuisRockia valloittamaan. The Rasmusta päästiin lähelle katsomaan, vaikka emme faneiksi itseämme luekkaan. Sillä nyt vaan ei juuri ollut merkitystä, kuka siellä esiintyy, tärkeämpää oli, että me olimme siellä... yhdessä ja kahdestaan! Pidimme huolen vain siitä, mitä itse halusimme syödä ja missä lasin viiniä nautiskella.

Kaisalla koko viikonloppu oli yhtä rockjuhlaa seuralaisten vaihtuessa vierellä (Joulupukki, kun näin oli päättänyt). Minä puolestani jatkoin lauantaiaamuna juhlaa äitiydestä oikein olan takaa. Meidän perhe sai kunnian ottaa vastaan Kaisan perheen nuorempi väki äidin ja isän lähtiessä kohti Ruissia. Tohinaa riittikin, kun vuorokauden ajaksi nelihenkinen perhe kasvoi kahdeksanhenkiseksi. Huomasin siinä, että normaalisti hyvin riittävä arkiastiastomme olikin ykskaks riittämätön ja ihan kokoajan oli turha toivo pysyä laskuissa missä kaikki jalat mahtavat vipeltää.

No, uimarannalla ollessamme pysyimme kuitenkin mieheni kanssa onneksi koko ajan laskuissa ja kyllähän sitä kuuteen laskemista riittikin.
Mutta voi kuinka hauska vuorokausi meillä olikaan. Minäkin olin totisesti ihan lomalla, sillä jo etukäteen olin päättänyt olla täysin ajattelematta mitään töihin liittyvää ja todella eivät hommat käyneet edes mielessä. Väsyneinä, mutta onnellisina voimme mieheni kanssa toivottaa pesueen uudellenkin meille yökylään... varsinkin, kun koko ajanhan nuo kasvavat isommiksi!

-Salla-

Pihan juuri kypsyneet metsämansikat maistuivat lapsille. 

Kaikki kuusi samassa kuvassa! Mahtavaa hiekkalinnan rakennusta.

Toisinaan näkyvissä vain jalkoja.