keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kukkia pihan "kukkakaupasta"

Kolea kesä tuntuu olevan valituksena monien huulilla. Vaan juuri tällaisesta kesästä, kun on edes hiukan lämpöä ja kosteutta riittää, puuterha nautiskelee. Eipä tarvitse perennojen anella maata viistäen jotakuta kastelemaan, kun luonto hoitaa homman.

Puutarhan ystävänä kyllä kaipaisin lisää aurinkoisia päiviä, jolloin voisi nautiskella kukkien keskellä touhuamisesta. Nyt kuitenkin tulee enemmän puuhailtua sisällä ja niinpä olenkin napsinut ahkeraan kukkia sisälle maljakoihin. Kesässä on tuokin ihana puoli, että on leikkokukkakauppa omassa pihassa!

Hyvällä omalla tunnolla leikkaan kukkivia oksia sieltä mistä sade ja tuuli on tuivertanut niitä lähes maahan ja poluille. Tänään nappasin kaksi kimppua valkoisia ja lilan sävyisiä kukkia, toinen komeilee meidän keittiön pöydällä ja toisen mieheni kipaisi anoppilan pöytää somistamaan. Saksien kanssa pihaa kiertäessäni, mietiskelin samalla jo ideoita viikonlopun kyläilyreissun tuliaiskimppua varten.
- Salla -


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti