Mehua, mehua, mehua

Kaikkia kummallisia piirteitä sitä ihminen kantaa mukanaan lapsuudenkodistaan.

Meillä kotona äiti teki aina kaikki ruoat alusta asti itse ja syksyisin säilösi kylmähuoneen ja pakastimen täpötäyteen.
Niin ja nyt minä kannan tuota piirrettä mukanani. Meillä valmisruoat rajoittuvat lihapiirakoihin, kalapuikkoihin ja ranskiksiin. Ja säilöntääkin harrastetaan jonkin verran.
Jotkut asiat ovat lähes pyhiä
ja niihin lukeutuu itse tehty MEHU.
En ole koskaan ostanut kotiini tiivistemehua ja tuoremehua tulee hankittua alle viisi kertaa vuodessa.
Kyllä tässä mehuja saa keitellä!

Tänään tuli keiteltyä sekamehuja: omena-raparperi-mustikkaa ja todellista sekameteliä pakastimen pohjilta.
Ennen lapsia, ja siis sen suurempaa mehun menekkiä, pakastin mehut talven varalle, mutta siitä olen luopunut rajallisen pakastintilan ja appiukolta saamieni pastorointioppien myötä.



Nykyisin purkitan kuuman mehun lasipurkkeihin, suljen kannet ja laitan purkit 80 asteiseen uuniin viideksi minuutiksi. Sen jälkeen vaan purkit pöydälle jäähtymään.

 


Seuraavana aamuna mehut ovat vakuumeissaan ja voin säilöä ne hyvillä mielin kaappien perukoille ja varaston hyllyille.
Tämä on kyllä kätevää, kun kylmäsäilytystä ei tarvita!

Mukavia mehunkeittohetkiä kaikille ja ihania makeita mehuhetkiä kuulaisiin syyspäiviin!

- Salla -

Tonttulakit... eikun syyspipot

Aamulla lämpömittarissa oli asteita alle viisi, kun kaivoin pipoja esille koululaisen vetäessä takkia päälleen.
Pipoista mikään ei ollut hyvä.
Ymmärtäväisenä kyselin millainen pipon pitäisi olla ja sain heti vastauksen:
" Voisiksä äiti tehdä sellaisen pipon missä on pitkä tiitta, jotain otuksia kuvina ja tupsu päässä?"
Pikkuveli komppasi heti vierellä, että hänelle samanlainen.
Vastaus kysymykseeni oli sisuksissani niin lämmittävä, että kouluun sai lähteä lippis päässä!
Kaiken kukkuraksi Aatos sai kunnian lähteä valikoimaan pipokangasta, luottamus hänen makuunsa oli siis suurta.

 

Kangaskaupassa valinta oli 5-vuotiaalle helppo: pöllöt ehdottomasti ja tietysti punainen!
Onneksi poitsu oli mukana, sillä äiti olisi varmasti valinnut toisin.
Iltapäivällä kangas sai iloisen hyväksynnän myös Eelikseltä ja näin äiti ryhtyi hommiin.
Kangasta leikkasin tarkkojen silmien alla, kun piposuunnittelija-Eelis näytti kuinka pitkä piposta tehdään ja kuinka terävä hiipasta leikataan.
Metristä kangasta riitti pipojen lisäksi vielä molemmille tuubihuivit lämmittämään kaulaa tuulisina syyspäivinä.
Pipojen kuvaaminen näiden suhareiden päissä oli kyllä homman vaativin osuus ja myös se epäonnistunein. Tosin pipot ovat omaan mieleeni ihan tonttulakkeja, mutta tilaajat olivat erittäin tyytyväisiä luomuksiin.

- Salla -

Lukemalla pelaamaan

 Meillä vietettiin tänä vuonna ensimmäistä koulun kesälomaa.

Loman aikana esikoisen oli tarkoitus kovasti lukea hankittuja kirjoja. Pari viikkoa ennen loman loppua huomasimme, että tavoitteet olivat kokolailla jääneet toteutumatta.

Samaan aikaan meillä oli jatkuvana puheen aiheena Minecraft-nettipelin tunnusten hankinta.
Sitten saimme kaksi asiaa kohtaamaan ja esikoinen sai elämänsä ensimmäisen tarrataulukon!
Kuopuksella noita taulukoita on käytetty ennenkin, mutta kesti tovin ennen kuin keksimme käyttää tätä tuttua porkkanaa myös isoveljeen, joka on yleensä toiminut tehtävissään ilman mitään kummempia yllykkeitä.

 

Alkoi kova ja innokas lukeminen!
Taulukon kahteenkymmeneen ruutuun sai tarran aina 15 minuutin lukuhetkestä ja lukuhetket piti suorittaa ääneen lukuna jommalle kummalle vanhemmalle. Toisinaan meillä kuljettiin kirja kädessä ja kyseltiin: "Saanko nyt lukea, ehditkö kuunnella?". Toisinaan taulukosta piti hiukan muistuttaa, mutta loppukiri oli kerrassaan huikea.

Ja tänään tuo taulukko tuli täyteen ja isä pääsi latailemaan netistä pelitunnuksia pankkitunnustensa kera!

Voi sitä onnea mikä tässä talossa vallitsi. Viisivuotias pikkuvelikin riemuitsi veljen onnistumisesta, niin ettei meinannut maassa pysyä hyppyjensä välilläkään.

Tänään sai sitten pelata ihan rauhassa. Naapurin pojan synttärit katkaisivat metsäretken kera päivää ja muutenkin elämä tuntui jatkuvat myös muualla kuin koneen äärellä.

Palataan keskeneräiseen Risto Räppääjään sitten muutaman päivän kuluttua.

Onkohan äidillä mitään jakoa päästä mukaan tähän maailmaan?
Ihanaa, että tuona himottuna pelinä on peli jossa rakennetaan omaa maailmaa ilman  sotastrategioita ja jatkuvaa räiskintää.

- Salla-

Kesää eikun syksyä

Kukkikoot vaan syyshortensiat osoittaen syksyn olevan täällä.
Me leikimme kesän hetken vielä jatkuvan ja saimme yhden homman tämän kesän tavoitelistalta hoidetuksi.
(Kummallinen tapa tehdä itselleen listoja tehtävistä töistä kesäksi, jouluun mennessä, toisinaan viikonlopuksi, joskus myös illaksi... ihan kuin hommat eivät muuten tulisi tehdyksi edes aikataululla "joskus")

Niin tuo juuri valmiiksi saatu hommamme oli hakkeen levitys puiden ja pensaiden alle. Niin ja loppujen lopuksi minä en tuohon työhön käsiäni juuri upottanut, vaan isäntä hoiti koko jutun. No rikkaruohot kitkin hakkeen alta valmiiksi ja reunat nurmikolle olin kantannut jo aiemmin kesällä.

 Etupihan kukkapenkkikin sai annoksen hakekuormasta. Vuosi sitten istutetut sinilaakakatajat olivat jo häviämässä pikkutalvoiden alle, mutta pelastuspartio ehti paikalle ajoissa. Nyt on pikkutalvoita jaettu naapureille ja hakkeet levitetty katajien juuristolle. Kyllä kelpaa risulintujenkin taasen vahtia pihaa!
Kun tuo kesähommalista saatiin yhdellä kohtaa lyhyemmäksi ja voimme todeta loppuosan jäävän odottamaan seuraavaa vuotta, päätimme hyvillä mielin jatkaa päiväämme puutarhan syystöillä.

Kasvimaat odottivat ensimmäisenä putsaajaansa.
Vielä tuli satoakin kerättyä punajuurien, porkkanoiden ja kesäkurpitsoiden muodossa.

 Salaattipenkki näytti surullisen mädäntyneeltä pitkien sadepäivien jäljiltä. Rauhassa sitä putsatessani sain sieltä kuitenkin vielä jätettyä muutaman hyväkuntoisen keräsalaatin kasvamaan. Nyt siis vaan pitää muistaa käydä nappaamassa nuo salaatit penkistä ruokaa laittaessa.

Näin syksyllä tulee puutarhahommissa kuin puolipakosta pidettyä välillä myös omenanmittaisia tuumaustaukoja. Se pakkohan muodostuu siitä, kun luonnonvoimin (siis tuulen tai painovoimalain)nuo ihanat herkut putoilevat nurmelle ja ne on pakko syödä ennen kuin madot ehtivät. Meillä on puutarhassa kolme omenapuuta ja niiden hedelmien maut ovat todella erilaiset, joten on kuin irtokarkkipussilla kävisi, kun nappaa herkun vuoroin kunkin puun alta tai oksalta.

Onpa ihanaa aloittaa uusi viikko, kun monta hommaa listalta on tehtynä... eipä muuta kuin ensi viikon listojen laadintahommiin :)
Tai pitäisiköhän koittaa viikkoa ilman listoja?
Tulisikohan siitä yhtään mitään?

Raikkaan syksyistä alkavaa viikkoa kaikille!
- Salla -

Pihaa syyskuntoon

Nyt sai kyytiä kesäkukat omaltakin pihalta. Osa vielä jaksoi jatkaa kukintaa, mutta jostain kummallisesta syystä ne vaan eivät minua enää viehätä syyskuun sateissa.

Tällä kertaa menin siitä missä aita oli matalin ja iskin tilalle muutamia kanervia. Varsin hyvä ei sisääntulosta tullut eikä juttua voi edes asetelmaksi kuvailla, mutta ainakin parannusta ränsistyneisiin kesäkukkiin.

Rappusille pyörittelin muutaman sammalpallon ruukkujen päälle jatkamaan vihreyttä perennojen kohta lakastuessa.

 Pitänee keksiä vielä jotain uutta terassia koristamaan ennen jouluista meininkiä.

Raikasta syyspäivää kaikille lukijoille!
- Salla-

Sadonkorjuu jatkuu

Ihanaa! Syyskuu on jo pitkällä ja vielä riittää omasta puutarhasta syötävää.

Viikonloppuna keräsin viimeiset raparperinvarret säilöttäväksi ja samalla tietenkin valoin lehdistä betonivateja ja -kynttilänalusia.

 Omenoista keitin ihan vain itseäni varten omenariisipuuroa. Se on yksi niistä herkuista, joka vie minut aina takuuvarmasti lapsuuden keittiöön nuuhkimaan äidin hämmentämää ihanaa omenan, kanelin ja rusinan tuoksuyhdistelmää. Nam!

Ja siksi tein sitä vain itselleni, koska mieheni eivät voi kyseistä herkkua kertakaikkiaan käsittää. Hyviä aineksia, mutta kuulemma kaikki omissa kipoissaan.



Mistä tietää koska sipulit ovat tarpeeksi kuivia?

Nämä nyt päätyivät jo keittiän pöydälle ilahduttamaan keltaisuudellaan. Eipä ole suuren suuri tuo satomäärä, mutta meillä kasvimaa onkin ajateltu enemmän keskikesän syöminkejä varten, kuin syksyistä sadonkorjuuta. Nautimme oman maan antimista silloin, kun kaikki on tuoretta ja kaupassa huippuhinnoissaan.



Tomaatteja ei olisi tänä vuonna kannattanut ilman kasvihuonetta istutella lainkaan. Korjasin koko tämänkesäisen sadon kerralla sisälle toivoen, että kypsyisivät vielä lämpimässä pöydällä.

No, ainakin ne ovat ihan hauskannäköisiä vihreinäkin tuossa raparperilehdellä.

Myönnnän itsekin, että tämä puuhellahulluus on kyllä omituinen juttu. Kaiken kiireen ja tohinan  keskellä tämä rouva haluaa välttämättä laittaa perheen ruoat syyskuusta toukokuuhun hitaimmalla mahdollisella liedellä.


Mutta, mutta ja mutta...


Jostain syystä sähköhellaa käyttäessäni, minulla ei käy edes mielessä laittaa kynttilää palamaan vierelle, sähköstä ei kuule ihanaa rätinää, samaan aikaan liedelle ei saa mahtumaan kuin neljä kattilaa ja varpaitakin saattaa palella samalla kun hämmentelee ruokaa ilman tulentuoksua.

Tulen viritettyäni pesään, harvoin lasken tikkuja huuvalle ennen kuin olen sytyttänyt myös kynttilän. Kaiken kiireen keskelläkin kokkaan kynttilän kera ja olen onnellinen, että monet muut hommat saan hoidettua koneiden avulla nopeasti, jotta voin tehdä ruokaa juuri näin.

-Salla-

Legojen taikaa

Olen usein väittänyt etten ole mikään lasten kanssa leikkijä. Rakastan puuhastella heidän kanssaan keittiössä, askarrella, opettaa uusia taitoja, käydä metsässä ja ottaa heitä mukaan moniin omiin askareisiini.

Mutta lasketaanko se leikkimiseksi, kun rakentaa intopiukkana legoja?



Jos, niin sitten olen monesti puhunut läpiä päähäni. Meiltä, kuten niin monista muistakin poikalapsiperheistä, löytyy legosarjoja määrä jota kukaan ei tiedä. Sarjoja löytyy 80-luvun alusta lähtien ja yksittäisiä palikoita on säästynyt 50- ja 60-luvun taitteelta asti poikien isoisän leikeistä.

Tavallista varmasti on, että nuo palikkalaatikot ovat perheen miesväen silmäteriä. Meillä kuitenkin minä taidan tuntea suurinta tuskaa palasten sekoittumisesta ja häviämisestä. Pojat kyllä kovasti rakentavat ja leikkivät rakennelmillaan. Heidän mielestään ei ole kuitenkaan niin tarkkaa kaikkien palikoiden löytymisen kanssa.

Minä unelmoin lomaviikosta, jolloin voisin vain aamusta iltaan rakentaa poikien kanssa legoja ja voitaisiin saada kaikki sarjat kerralla kasaan... tosin en tiedä mahtaisiko viikko tuohon riittää, mutta luulen, että itselleni se riittäisi tyydyttämään tuota rakennushimoa.

Tänään kasattiin kuopuksen kanssa iskän vanha avaruusasema aluksineen. Sen valmistuttua leikkiin haettiin heti juuri synttäreiksi saatu avaruussukkula ja teiden varsille alkoi syntymään myös muita rakennelmia.

Ihanaa, miten nuo värikkään palikat voivat inspiroida lapsen yhä uudelleen leikkeihin, joiden polut johtavat aina uusiin seikkailuihin. Myös palikoiden yhdisteltävyys läpivuosikymmenten on mahtavaa!

Monen puuhan aamu

Joskus tuntuu, että eihän näitä juttuja kannata todellakaan tehdä ja on tilanteita, että pitää itselleen muistuttaa miksi tämä onkaan mielestäni niin hyvä juttu.

Käsityöläisen, joka kuvittelee voivansa tehdä suunnilleen mitä tahansa, itsepainiskelua suoritettiin tänäaamuna hetken ennenkuin pojat tarvitsivat aamupalvelijaäitiään.

Aamupuuhien lomassa palautin mieleeni, mitä kaikkea viime yönä mattoa virkatessani päätin tänä aamuna saada aikaiseksi ennen puodin puolenpäivän avausta.

Siitä se sitten taas lähti, kone käyntiin!

Pojat jäivät itseohjautuvasti jatkamaan aamupuuhiaan ja minä vedin hyvinpalvelleet (palvelus jatkuu) parikymmentä vuotta vanhat saappaat jalkaani ja lähdin pakkaamaan auton takakompsuun multaa, kelopuun karahkan, parhaat päivänsä nähneen sammalpallon, jätesäkkejä ja muutamia puutarhatyökaluja.

Tekemisen onnesta puhkuen vein kuopuksen päiväkotiin ja riensin metsään. Vedin syksyn metsää keuhkot täyteen ja pysäytin ajan. Päätin, että aika on minulle armollinen.

Metsästä löytyi pulleaa palleroporonjäkälää, pehmeitä sammalia, pihlajanmarjaisia oksia, mustia torvisieniä ja suppilovahveroita. Vähän satoi vettä ja sää oli täydellinen syksyiselle metsähetkelle.

Löytöjeni kanssa karautin puodille ja kesäiset piha-asetelmat saivat kyytiä syksyisten tieltä.

 

            Sammalpallo sai ympärilleen uudet sammaleet.
 

Tulilehdelle sytytin tulen palamaan. Nyt alkakoon puodilla tulien polttoaika

                                   Voi mikä ihana pihlajanmarjojen hehku.

Niin ja puotia olin availemassa hyvissä ajoin. Ihanaa, ehdin kaiken suunnittelemani! 

Niin ja tiedän tekeväni juuri oikeita asioita. Niitä mistä saan voimaa ja mitkä tekevät minut onnelliseksi.

Ihanaa syksyistä päivää kaikille lukijoillekin!

-Salla-

Pirtelöä kummitädille

Me bloggaajat vietimme lauantaina lasten kera yhteistä iltaa isäntien ollessa partiokilpailujen rastihommissa. Hienosti ehdimme illan aikana syömään itsemme ähkyiksi, parantamaan maailmaa ja suunnittelemaan yhdessä pidettävää saippuapajailtaa.
Kaiken syömisen kukkuraksi kummityttöni Ella halusi vielä puuhata kaikille pirtelöitä. Kummitädille hän teki ihan ekstra-annoksen sateenvarjon kera, Waude!

Serkkutytön synttärilahja

Juhlien lähestyessä on aina mukavaa, jos saa vinkkiä hyödyllisestä ja toivotusta lahjasta. 5-vuotias veljentyttöni on juuri aloittanut kerhon ja toivelistalla oli kiva ruokaliina kerhopäivien eväshetkiin. Äiti oli sellaista koittanut huonolla menestyksellä etsiä, joten tässä oli sopiva idea lahjan itsevääntävälle tädille.

Ompelin ruokaliinan pehmeästä keinonahasta, jolloin se on helppo pyyhkäistä, jos vaikka joskus mehut kaatuvat sille. Leppäkerttu oli toivottujen aiheiden listalla, joten sellainen tästä tuli. Kuvassa tämä näyttää kyllä kummallisen möykkyiseltä tositilanteeseen verrattuna.

Synttärijuhlaa

Syksy on alkanut on tavallinen kiirearki on täällä jälleen.

Nyt on äidin oma aamuhetki, kun mies on lähetetty töihin ja pojat nukkuvat vielä. Päivä odottaa hetken ja voin juoda vielä toisen kupillisen teetä ja muistella paria viime viikkoa kuvien kera.

Elokuun loppu on meillä synttäreiden aikaa. Viisi vuotta sitten vanhempani saivat kaksi uutta lastenlasta neljässä päivässä, kun meidän kuopus ja veljeni tytär saapuivat suloistuttamaan maailmaa. Niinpä noita synttärijuhlia piisaa joka vuodelle kaksin kappalein samaan syssyyn.

Meillä juhlittiin tällä kertaa ensin. Päätin ottaa vapaata tuntitolkulla ja nautiskelin synttärijuhlavalmisteluista lauantai-illan ja koko sunnuntaipäivän. Siinä ehtikin leipoa, siivoilla ja etsiä pihalta syksyisiä koristuksia kotiin.

Vanhaan rautapataan tein asetelman luonnonantimista. Joukkoon työnsin tuollaiset metalliset kipot, joiden pohjassa on piikit, joilla pysyvät kivasti pystyssä monenlaisissa asetelmissa. Kipot ovat puodiltamme napatut.

 

Ensimmäiset Valkea kuulaat kypsyivät jo poimittaviksi... ihania! 

 

Minusta tuntuu, että tarjoilut muistuttavat vuosi toisensa jälkeen toisiaan juuri näillä elokuisilla synttäreillä. Syy on kuitenkin se, että tämä sadonkorjuuaika houkuttaa valmistamaan juttuja, juuri näistä tämän ajan raaka-aineista.
Pullaa piti kuitenkin leipoa jälleen, sankarin toiveesta. Pikkuherra, kun on kovin nirso herkkujen suhteen. Kerran omilla synttäreillään herralle haettiin kaapista Marie-keksejä, kun pöydän sen seitsemän sortissa ei ollut mitään syötävää.

Niin ja luonnollisesti meillä ei uppoa mikään muu pulla, kuin itseleivottu ja mielellään juuri tähän muotoon.

 

Toki kakkuakin oli muiden herkuteltavaksi. Tällä kertaa mentiin juustokakulla, joka oli ryyditetty sitruunalla ja oman sadon vadelmilla.

Sienipiirakkaa risukorista. Kohta muuten pääsee taasen vääntelemään risuista ties vaikka mitä.

 

 

Terveellistä puoltakin tarjoiltiin kasvimaan porkkanoiden muodossa.