sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivän retkellä

Tänä vuonna perheen miesväen,
 joka on kovin aamuvirkkua väkeä,
 ei tarvinnut antaa äidin nukkua pitkään 
omana päivänäänkään.

Sain aamiaisen itsetehtyjen korttien ja lahjojen kera
sänkyyn jo seitsemän paikkeilla.
Suunnitemassa oli lähtö retkelle noin kello 9.

Retkelle saimme seuraksemme
mummin, faffan ja Henni-tädin.
Tavaroille tehtiin jakoa reppuihin ja matka kohti
seikkailua Teijon retkeilyalueella alkoi. 


Reippain askelin matkaan!
Kaikille riitti  reppujen täytettä.
Pienimmän reppu pakattiin täyteen 
tuikitarpeellisia istuinalustoja.
 

Täydellinen pikkuputous 
keppien ja lehtien lähettelyyn ja seuraamiseen.
  



Retkemme jännin juttu oli ehdottomasti
komean kukkometson kohtaaminen.

Rauhassa otusta ensin kuvailimme,
mutta lopulta otimme jalat allemme ja
 saimmekin juosta hyvän matkaa
ennen kuin metsoherra antoi
 periksi jahtaamisemme.
   

 Reittimme loppupuolella
oli äitienpäivälounaan valmistus- ja nautiskelupaikkamme 
Matildajärven rannalla.

Uudet perunat porisivat 
kypsiksi parissa trangiassa. 


Lohifile loimuuntui ja pihvit paistuivat
taukopaikan loistavassa grillissä.

Samoilla tulilla paistui jälkkäriksi vielä räiskäleitä.
Nam! 
  

Minä ja minun rakkaat miehet
maisemissa, jonne varmasti palaamme...
pian! 

 - Salla -
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti