torstai 11. lokakuuta 2012

Puodilla

Normaalistikin päiväni kuluvat milloin minkäkin käsityöprojektin parissa, mutta näin joulun lähestyessä tahti tietenkin vain kiihtyy. Suurin osa töistäni päätyy ainakin hetkeksi puodille.
 


Vapaakonekirjonnasta on tullut aina vain rakkaampi juttu minulle. Kirjonta koristaakin isoa osaa ompelutöitäni ja tekee niistä yksilöitä. Kuvassa enkelityyny, jonka enkelikuviota olen ajatellut ommella myös muihin tuotteisiin.
Ainainen ongelma vaan seuraa minua... tuoteideoita tulee mieleen sellaista vauhtia, että en edes koekappaleita saa kaikista tehdyksi.


 
 
Betonia on puodilla tällä hetkellä runsaasti, kun näitä raparperituoteitakin on vielä jäljellä.

 


Betonisia lehtisaippuakuppeja.
 
 

 
Pehmosydämia olen tehnyt monella tapaa, tässä pikkusiivillä

 
ja tässä pienin tekstein.



Tällä viikolla muotonsa saanut uusi  tuote on "Ovirenki", joka saa sukat pysymään pyörimättä jaloissa vetoisan oven taloissakin. Ovirenki laitetaan siis oven kynnykselle estämään alareunasta tulevaa vetoa.
Täytteenä on hiekkaa painona ja puuvillakuitua eristeenä. Päällinen on vetoketjulla avattava ja siis pestävä. Molemmissa päissä on kahvat, joista pötkylän voi ripustaa vaikka naulakkoon, kun Ovirenki ei ole käytössä.


Ja sitten kohti päivän touhuja.
Reippaan raikasta perjantaita myös sinulle lukijani!

- Salla -



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti