tiistai 23. huhtikuuta 2013

Risupajaa kyläkoululla

Tunnelmallinen kyläkoulu peltojen ja metsien lomassa,
Liedon Saukonojalla.
Siellä kouluaan saavat käydä
50 oppilaan koulussa myös Kaisan lapset, Venla,Ella ja Urho

ksi aamuksi minäkin sain kutsun koululle
risupajan merkeissä.

Koulun pihalta oli kaadettu vanha koivu,
jotta oppilaat saivat materiaalia risuiluun.

Koulun salissa oli tekemisen meininkiä,
kun innostuneet lapset ja nuoret 
väänsivät risuista
sydämiä, koreja ja lintuja.  

 Ella pääsi heti aamutuimaan risujen kimppuun ja
 pitkähäntäinen risusydän oli kohta valmiina.


Venlan käsissä syntyi risukori ihan kuin olisi
 monestikin ennen näitä väännellyt.

Tarkkaa työtä, eikä kuulemma jää 
omaan käyttöön vaan lahjansaajakin 
on jo mietittynä.
 

Risutyöt saivat hyvin poikavaltaisen koulun oppilaat
innostuksen valtaan ja pian jo 
kuului kysymyksiä:
"Saako tehdä lisää?"
"Voiko tehdä vielä muuta?"
"Saako ruokailun jälkeen vielä jatkaa?"



Ja kyllä, pienen koulun aikataulu jousti!
Opettajat, keittäjä ja oppilaat muutaman vanhemman kera
jäivät yhtenä innostuneena joukkona koululle 
risujen ja uusien oppien kera
minun kerätessäni tavarani ja lähtiessäni 
kohti seuraavaa puuhaa.  

- Salla - 

 

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti